Puutarhasuunnittelijamme piti ottaa yhteyttä jo joulukuun puolessa välissä, mutta kiireen vuoksi lupasi soittaa 2.1. No, tänään oli 2.1., mutta ei tullut puhelua. Alkaa pikku hiljaa epäilyttää, noinkohan saimme ko. henkilöltä suunnitelmaa. Pitänee itse soitella huomenna ja kysyä, mikä mättää. Suunnitelmalla alkaa kuitenkin olla kiire, mikäli ensi kesänä meinataan tehdä minkäänlaisia pihahommia. Tai sitten joudutaan tekemään hommat ilman suunnitelmaa ja sehän se vasta halvaksi tuleekin. Epäilyttää vaan, että noinkohan suunnittelija vielä pystyy mittaamaan kaikkien kivien ja muiden paikalleen jätettävien asioiden paikat kun kuitenkin lunta on jo kymmeniä senttejä. Huolestuttaa.

Yöpöydälläni on tällä hetkellä kirja Kotipihan puurakenteet. Talostamme puuttuu nimittäin terassi! Olisi ihana saada jollain tavoin katettu pergola, jonne voisimme laittaa pöydän ja tuolit. Aiemmassa asunnossamme puutarhakalusteet olivat katoksen alla, mutta terassille paistoi puolesta päivästä aina yöhön asti aurinko niin, että ei kukaan jaksanut istua pöydän ääressä kovin pitkään. Nyt jos terassin saisi katettua jotenkin fiksummin, voisi sitä hyödyntään enemmänkin. Ja kun mennään haaveilussa tarpeeksi pitkälle, voisi siihen yhdistää vielä sen monsterigrillin lisäksi infrapunalämmittimen, jolloin terassin käyttökausi pitenisi huomattavasti.