Kävimme tänään miehen kanssa puutarhamessuilla. Olin vähän pettynyt, kun suurin osa kojuista myi vain kaikenlaista enemmän tai vähemmän puutarhaan liittyvää sen sijaan. Jotenkin olin kuvitellut, että tuolta voisi saada hyviä ideoita puutarhaan, mutta eipä niitä oikein saanut. Tässäpä kuitenkin muutama kuva.

529376.jpg

Omenapuu kukki kauniisti. Hassua nähdä kauteen liittymätön kasvi kukassa.

529379.jpg

Alppiruusuja.

529380.jpg

Mukana oli myös piristäviä leikkokukka-asetelmia.

529406.jpg

Tämä oli aika hauska pergola. Sopisikohan meidänkin pihalle jonnekin? ;)

529381.jpg

Tässä yksi ostoksista, ensimmäinen kärhöni (clematis viticella purpurea plena elegans), joka pääsi jo kiven juureen ja toivottavasti kiipeilee kiveä pitkin.

Pionien kodin myyntipisteestä ostin neljä pionia anopilta saamani kartanopionin seuraksi (istutusjärjestys riippajalavalta pylväskatajalle päin):

Lisäksi lähimpänä riippajalavaa on vielä ylläripylläripioninoksa, jonka anoppi antoi. Jännä nähdä tuleeko sieltä jotain. Onneksi ainakaan tällä hetkellä ei näyttäisi olevan tulossa pakkasia, mutta sain vinkin suojata pionit pahvilaatikolla, jos yöpakkasia on luvassa. Ainakaan ensi yöksi en kavereita meinannut suojata. Näiden istutusten lisäksi otettiin kaikki talvisuojaukset pois ja napsittiin angervoja lyhyemmiksi. Siitä se kevät alkaa!

Tämän päivän aikana oli naapuritontilta kaatunut melkein kaikki puut. Aika avaran näköistä, kun ryteikkö on vedetty sileäksi. Kiva kyllä saada tämän kadun viimeinenkin tontti rakennetuksi - josko vaikka kaupunki tajuaisi jossain vaiheessa päällystää tuon tien.