Kävimme viikonloppupyrähdyksellä Tanskan maalla ja samalla tuli tietysti katseltua myös paikallisia puutarhoja ja muita kasveja. Lämpömittari oli nollan pinnassa ja kanavat (?) jäässä, mutta lunta ei ollut. Kööpenhaminassa tuntui olevan paljon puistoja ja pienellekin alueelle oli saatu muotoon leikattuja pensaita ja puita ja vesielementtejä näytti olevan vähän joka puolella. Näin talvella tietysti useat pensaat olivat ruskeita, mutta voin hyvin kuvitella, että kesällä kaupungista löytyy monta vihreää solisevaa soppea, jonne voi piiloutua vaikka hyvän kirjan kanssa. Tanskalaisilla näytti olleen viivoitin ja harppi tallessa, kun pensaat oli leikattu joko tasan suorakaiteen muotoisiksi tai kunnon palloiksi. Tässä yksi matala malli, sama tosin toimi myös korkeammilla pensailla

45493.jpg

Jäin ihmettelemään sitä, että missähän vaiheessa ko. pensas tiputtaa ruskeat lehtensä. Eiköhän tuokin pensas ole kesällä vihreä?

45492.jpg

Tässä kuvaa Kööpenhaminasta linnoitusalueen vallin vierestä läheltä Pientä merenneitoa. Lunta ei ollut yhtään. Tällaiset talvet ja aikaiset keväät kelpaisivat minullekin!