Suunnittelija soittikin tänään ja sopi ajan, että tulee ensi viikolla käymään. Tästä innostuneena aloin tarkemmin selata puutarha.net:n sivuja läpi. Kasvikirjan pihan suunnittelu -osiossa näytetään hyvin kansantajuisesti, miten jokainen voi suunnitella oman pihamaansa. Taidanpa tehdä pienen harjoituksen viikonlopun aikana.

Hyötypihan suuruudeksi näytetään suosittelevan 100 neliötä. Tuokin tuntuu melkoisen suurelta, kun aiemmin kirsikkapuun lisäksi meillä toimi kesäisin 80x80 senttiä "salaattibaari", johon laitoin kaupasta ostettujen ruukkusalaattien jämät. Noista sai vallan mukavasti kesän mittaan salaattia, eikä rikkaruohoja tarvinnut kitkeä. Neliöstä sataan neliöön siirtyminen tuntuu turhan isolta harppaukselta, joten ainakin aluksi pienempi neliömäärä saa riittää. Muutama marjapensas, tilaa salaattibaarille ja mahdollisesti pensasmustikka saavat riittää.

Tontin takalaita rajoittuu metsään, joten sen reunan pyrimme saamaan jotenkin luontevasti metsään liittyväksi. Etupiha rajoittuu tiehen. Keskellä etupihaamme on kolmen talon postilaatikot ja ikävä korkea lyhtypylväs, jotka asettavat haasteita suunnittelulle. Tontin toisella laidalla on roskiksien tila, mikä pitäisi saada peitettyä. Toisaalta juuri tällä sivulla on vielä rakentamaton tontti, joten kovin suuria ei tuonne tontin laidalle kannata vielä tehdä. Toisella sivulla on toinen talo ja talojen väliin pitäisi saada jonkinlainen pensasaita. Etupihan kulkuväylät tulevat todennäköisesti aluksi jollain pehmeällä materiaalilla, jonka päälle voidaan jonkun vuoden päästä tai sitten, kun kaupunki päättää päällystää tuon tien, naputella pihakivet. Takapihan kulkuväylistä ei vielä ole mitään havaintoa. Tämähän tietysti riippuu paljon pihan muusta yleisilmeestä.

Seuraavaksi pitäisi varmaankin tutustua havukasveihin sekä kivikkokasveihin, koska niistä en tiedä juuri mitään. Olen myös yrittänyt lukea vanhoista Viherpihoista (kiitos J!) pihasuunnitelmia ja googlettaa kaikenlaista pihasuunnitteluun liittyvää, mutta yllättävän vähän löytyy materiaalia, josta on oikeasti hyötyä.