Kesä yllätti puutarhurin. Tuntuu, että pihan siivoustyötkin roikkuivat pitkään, kun siivosin kukkapenkeistä kuolleita lehtiä pois lähes 30 asteen helteellä. Toista viikkoa jatkunut helle on aiheuttanut sen, että kaikki tuntuu kukkivan tosi nopeasti. Sirotuomipihlaja oli toissapäivänä vielä nupuillaan, eilen kukki ja tänä aamuna jo kukinta näytti melkein menneen ohi! Luonnolla tuntuu olevan kiire jonnekin, saapa nähdä minne.

Ja tässä jo perinteeksi muodostunut kevätkuva eli apostolinmiekan kukka.  Tänä vuonna ensimmäinen kukka aukesi 15.5. Kun kaivelen vanhoja bloggauksia, niin tämä on myöhäisin ajankohta ensimmäisen kukan aukeamiselle! Odottelen vielä kahden muun nupun aukeavan eli viimeistään ensi keväänä on taas uusia poikasia istutettavaksi.

Apostolinmiekka 2010

Näin pitkään uinunut blogini sai siis jatkoa. Ehkäpä bloggaan vielä toisenkin kerran tänä kesänä! :)